Jussismia eli erilaista kyseenalaistamista erilaisiin asioihin

TVT-koulussa, mikä siinä mättää?

 

Suomalaisessa koulussa närästää taas moni asia. Opetukseen kohdistuu melkoisia leikkauksia, lukioverkko ja ammatillinen opetus on menossa uusiksi melkoisen merkillisineja tiukkoine oppilasrajoineen, koulurauhaan saatiin laki, oppilashuoltolaki on uudistumassa ja varhaiskasvatuslaista väännetään edelleen kättä ja kaikkien näiden leikkausten, uudistusten ja laki-innostuksen keskellä pitäisi saada koulut vietyä tietotekniikan käyttämisessä tälle vuosituhannelle.

Liitu- ja lässytys, niin tehokasta kuin se onkin, voitaisiin jo jättää kokonaan taakse vai voitaisiinko?

Opetuksen järjestäjälle tilanne on nyt totuttua tiukempi. Silti samaan aikaan esim. Virossa on otettu TVT:n tuonnissa opetukseen varsinainen "Tiikerin loikka." Kuitenkin Suomessa vielä suunnitellaan miten vähäisiä resursseja kohdennetaan.

Tuntuu kummalliselta, että käytössä on lukuisten kokkiohjelmien innoittamana vain kaksi mallia: Leikkauksissa juustohöylä ja resurssoinnissa pippurisirotin. Kaikilta pois tasaisesti jotain tai kaikille jotain pientä sinne tänne ripoteltuna. Vaikuttaa siltä, että resursseja jakavalla osapuolella ei ole strategiaa miten tavoitteeseen päästään, jos kohta ei tunnu olevan tavoitekaan aivan selvillä.

Eräs suurimmista ongelmista on konekanta ja käytettävissä olevien koneiden ikäjakauma. Useammassa kunnas sa kunnan byrokraatit saavat uusia koneita viimeistään 3-4 vuoden välein, koska "uudistuneet ohjelmistot" eivät enää pyöri vanhoissa koneissa. Luonnollisesti nämä ikäntymässä olevat koneet siirretään opetukseen, jossa "Niitä voidaan vielä hyvin käyttää tekstinkäsittelyssä."

Voiko enemmän olla pihalla tietokoneiden koulukäytöstä, jos päästää suustaan tuollaisen sammakon.Asianhan pitäisi olla juuri päinvastoin: Uudet koneet kouluihin ja hiukan käytetyt byrokraateille.  Koulujen TVT-toiminta on  jotain muuta kuin vanhoilla pöytäkoneilla tehtyä tietojenkäsittelyä. Koneen pitää olla helposti luokkaan vietävissä ja mukaan otettavissa. Mutta edelleen tietohallinnossa ilmeisesti oletetaan, että ainoa tapa käyttää koneita koulussa on ohjelmoinnin opettaminen ja tekstinkäsittely. Tervetuloa kouluun tutustumaan ja katsomaan mitä tableteilla voidaan tehdä.

Yhdeksi ratkaisuksi on tarjottu myös BYOD (bring  your own device) ajattelua. Tämähän olisi mitä loistavin ratkaisu, mutta kun ei käy, koska tällöin laitteen rikkoontuessa koulu joutuisi korvausvelvolliseksi.

Yksinkertaistetaan tilannetta miksi TVT-opetukselle on saatava strategia, joka toimii, koska seuraavat nykyiset vaihtoehdot eivät toimi.

Vaihtoehto 1. Koulurauhalaki:

Oppilas käyttää omaa laitettaan tunnilla ja opettaja kokee sen häiritseväksi, jolloin kännykkä viedään kännykkäparkkiin. Muita laitteita luokalle ei ole anta,a kuin ehkä yksi laite kolmea oppilasta kohtaan, jolloin yksi tekee ja muut katsovat.

Vaihtoehto 2. Oppilas käyttää omaa laitettaan:

Oppilaalla on halpa älykännykkä, jossa on kamera ja opettaja antaa oppilaan käyttää laitetta vaikkapa demonstraatioiden tallentamiseen ja tiedonhakuun oppitunnilla. Kotimatkalla oppilaan soittaessa äidilleen kännykkä putoaa ja rikkoontuu. Tässä tapauksessa kännykän rikkoontuminen menee tai ei mene kotivakuutuksen piikkiin.

Vaihtoehto 3. Opettaja haluaa edistää TVT:n käyttöä ja kehoittaa (velvoittaa) oppilasta ottamaan oman laitteen kouluun (BYOD), jotta voi tallentaa demonstraatioita, kuvia taululle kirjoitettusta opetuksesta ja tallentaa oppimaansa omaan portfolioon koulun pilvipalvelimelle. Kotimatkalla oppilaan soittaessa äidilleen kännykkä putoaa ja rikkoontuu, jolloin koulu onkin korvausvelvollinen.

BYOD ei siis toimi Suomessa ainakaan peruskoulussa. 

Toinen suuri ongelma on konekannan hidas uusiintuminen. Pippurisirottimella jaetut rahat, kun eivät mahdollista laitteiden ostamista siinä määrin, että niistä saataisiin oikeasti opetuksellista hyötyä. 

Entä, jos ajateltaisiin kokonaan toisin - mutta kun ei voi. Ei voi, ei millään voi, koska meillä perusopetuksen maksuttomuudesta pidetään kynsin, hampain kiinni.

 

Mutta oikeasti mitä jos.....oppilaalle tarjotaan mahdollisuutta "ostaa" tablettilaite vaikkapa yläkoulun aikana. Yläkoulun pituus on 36 kk, wifi-tabletti maksaa noin 250€, 250€/36kk on noin 7 €/kk ja yläkoulun jälkeen oppilas saisi laitteen omakseen. Jos laite rikkoontuu koulu antaisi uuden tilalle. 

Ja taaskaan ei toimi, kun suurimpana esteenä on se, ettei peruskoulu saa maksaa mitään! Jahas! Ja kuinkahan monella oppilaalla on yli 250 €:n hintainen kännykkä? Veikkaisin, että aika monella. Myönnän ihan suoraan, että meillä on perheitä, joille tuo 7 €/kk tuottaa ongelmia. On muuten saman suuruinen summa, jonka leikkauksen takia vasemmistoliitto lähti hallituksesta. Mutta mitä sitten? Meillä maksetaan sosiaalitukea, asumistukea,......... -tukea. Aivan samalla tavalla voitaisiin maksaa 7 €/kk  opiskeluvälinetukea niille perheille, joiden käytettävissä oleva rahamäärä jää tietyn rajan alle kuukaudessa.

70- ja 80-luvulla omaisuutta ja koulutarvikkeita oli kovin vähän. Muistan kuinka paperinkeräyksellä kerättiin rahat oman kouluuni TV:n. Yksi TV useammalle luokalle ja ohjelmiakin oli kovin vähän, tallennusvälineistä puhumattakaan. Silloin vähävaraisille oppilaille kunta kustansi silmälasit, hieman parempiosaisten hankkiessa ne aivan itse. Miksemme voisi ajatella nyt samoin? Kaikissa Suomen kouluissa lienee toimiva vanhempainyhdistys, joka kerää rahaa mitä todennäköisimmin virkistytarkoituksiin eli luokkaretkiin. Miksei samalla oppimista avustamiin laitteisiin? Voisihan vanhempainyhdistys vaikka ostaa vähävaraisille perheille tabletit tai avustaa niifen hankkimisessa 3-4 €/kk. Tunnen useamman maahanmuutaja perheen ja väitän, että näissä, osittain hyvinkin vähävaraisista perheissä, ollaan valmiita tinkimään jostain muusta, jotta lapset saavat paremmat mahdollisudet oppmiseen. Löytyykö samaa halua valtaväestöstä?  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Toimituksen poiminnat